Rengaskaivo ei säily hyvässä kunnossa ilman säännöllistä huoltoa. Siksi kaivon kuntoa pitää tarkkailla säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa. Hyvä kaivovesi on suodattunutta ja puhdasta pohjavettä, jota voi juoda sellaisenaan. Sen sijaan pintavedet sisältävät bakteereita ja muita epäpuhtauksia eivätkä siten sovellu juotavaksi.

Usein jo kaivon silmämääräinen tarkastus paljastaa, pääseekö renkaiden välisistä saumoista valumaan pintavettä kaivoon. Kaivoa ympäröivä maaperä on pengerrettävä niin, että pintavedet valuvat kaivosta poispäin. Lisäksi pintakerroksen alle tarvitaan tiivistyskerros esimerkiksi savesta tai muovikalvosta. Kaivon tiiviin kansirakennelman tulisi nousta vähintään puoli metriä maanpinnan yläpuolelle.

Vesikaivojen säännöllinen huolto takaa sen, että veden laatu pysyy hyvänä vuodesta toiseen. Tarvittaessa vesikaivo puhdistetaan sisäpuolelta ja poistetaan sen pohjaan kertynyt liete. Se heikentää vedentuloa. Vesikaivon pohjalla oleva sorakerros olisi syytä vaihtaa puhdistuksen jälkeen. Sorapatjan paksuuden tulisi olla mieluiten 20-30 cm. Vesikaivohuollosta saa tietoa Suomen Ympäristökeskuksesta www.ymparisto.fi/hoito/vesihuo/kaivot/kaivot.htm

Suoritamme erittäin tehokkaalla imu-paine-yhdistelmällä vesikaivojen puhdistuksia ja pesuja.